Feelback teki VTT:lle asiakasvaikuttavuustutkimuksen
VTT sai erittäin hyvän arvonsanan Feelbackin tekemästä asiakasvaikuttavuustutkimuksesta. Tutkimukseen vastanneista 90 % kertoi yhteistyöprojektien tuloksien vastanneen hyvin tavoitteita.
Feelback teki syksyllä 2022 VTT:lle asiakasvaikuttavuustutkimuksen puhelinhaastatteluina. Kyselyyn vastasi 154 asiakasta, joista 134 oli kotimaisia ja 20 ulkomaisia. Tutkimuksen kohteena olivat hankkeet, jotka ovat päättyneet vähintään vuosi ja enintään kaksi vuotta ennen kyselyn toteuttamista.
VTT sai asiakkailtaan yleisarvosanaksi erinoimaisen 4,2, kun kyselyn asteikko on 1-5! Asiakkaiden kokemuksen mukaan VTT auttaa asiakkaitaan tunnistamaan ja ennakoimaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia, parantamaan osaamistaan sekä kehittämään toimintaa monipuolisesti.
”Soveltava tutkimus tehdään aina asiakasta varten, ja VTT:n tavoite on luoda vaikuttavuutta heille ja yhteiskunnalle. Olen siis todella iloinen näistä tuloksista”, VTT:n kaupallisten toimintojen johtaja Marko Koistila sanoo.
Lue lisää VTT:n asiakasvaikuttavuustutkimuksen tuloksista!
Asiakasvaikuttavuustutkimus on jatkuvaa prosessia, joka auttaa yritystä ymmärtämään asiakkaitaan ja kehittämään tuotteitaan tai palveluitaan vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita! Ota yhteyttä Feelback Oy:n asiantuntijoihin, niin kartoitamme tutkimustarpeenne!
Tilaa uutiskirjeemme!
Saat sähköpostiisi Feelbackin tuoreimmat uutiset ja blogit, mielenkiintoisia tutkimustuloksia sekä tietoa tutkimuspalveluistamme.
Tilaa uutiskirje: https://www.feelback.com/tilaa-uutiskirjeemme/